5.9.2010, 13:41

Kuulumiset 2008

1.12.08

Se olisi sitten joulukuu, kaikki lumet on kerenny sulamaan jo pois mitä satelikin aika paljon, ja vielä yhden päivän aikana kaikki suli pois! Talviset fiilikset on aika kaukana kun koko ajan sataa pelkkää vettä, sais loppua jo! Ja pikkupakkaset voisi alkaa. Kotia on tullu koristeltua joulukuntoon, kivaa kun nyt saa viettää joulua vähän isommissa tiloissa kuin aikasempina vuosina.:) Jouluostoksille olisi tarkoitus mennä ensiviikolla kun verottajakin jaksaa muistaa näin joulun alla mukavalla lahjalla :)

7.11.08

Huomenna olisi lähtö Helsinkiin elma-messuille, vähän katteleen erilaisia eläimiä ja ehkäpä sieltä löytää kotiinkin jotain kivaa? Huomenna haen myös Moccan kotiin, ihanaa! Onkin ollut sitä pikkuveijaria jo vähän ikävä :o) Huominen matka tosin vähän jänskättää mua kun joudun ajeleen ilman repsikkaa...

27.10.08

Taas on yksi sateinen viikonloppu vietetty ja kelloja siirretty tunnilla taaksepäin. No lauantaina siivottiin etupiha ja vietiin keinu talliin talven alta pois. Kellojen siirtokin vaikutti heti valosuuteen näin aamusella, ei ole niin kauhean pimeää kun töihin lähtee.. mutta pimeää tulee sitten taas aikasemmin.

Mocca lähtee lauantaina Jonnan ja Paulin luokse vihtiin viikoksi hoitoon ja käy samalla reissulla terveystarkastuksessa ja saa samalla rokotukset. En tiedä kuinka Mocca ja Blackie pärjää koska ne ei ole ikinään ollut erossa toisistaan? Eikä kyllä Maxista ja Abbiestakaan mutta se tuskin tuottaa ongelmia koska Mocca ja Blackie yleensä viettää aikansa yhdessä niin "sodassa kuin rakkaudessakin" :o)

22.10.08

Viimeinkin sain tänään punnittua pikkuherra Elviksen, painoa on kertynyt kokonaiset 280g.

15.10.08

Expot on vietetty ja sieltä kotiintuomisiksi tuli läjäpäin arpajaisvoittoja ja poikien omat voitot. Blackie voitti tuholaistorjunnan ja siitä oon tosi ylpeä :) Seuraavat happeningit mitkä seuraavaksi on onkin jo heti marraskuussa pääkaupunkiseudulla.

Kylmät syksyset ilmat on alkanut, mää en tykkää syksystä yhtään enkä talvestakaan! Saa taas koko ajan palella ja olla lentsussa mikä tälläkin hetkellä päällä on, ei kivaa ollenkaan.

26.9.08

Huomenna se sitten olisi, SATHY Expo meinaan. Saa nähdä kuinka Moccan ja Blackien käy?? Moccaa on tullut treenattua vasta parin viikon ajan vuoden tauon jälkeen ja vasta viime päivinä treenit on mennyt paremmin. Tällä kertaa expossa on myös pienille koirille kiskokärryt mikä on joko hyvä tai huono.. Vaikea sanoa kun ei olla kiskoilla päästy Moccan kanssa kokeilemaan. No huomenna sen näkeen miten kummatkin pojat pärjää, toiveena olisi että Mocca voittaisi taakanvedossa mutta niin on varmaan monella muullakin sellaiset toiveet ;). No se nähdään huomenna. Blackie voisi vaikka pärjätä korkeushypyssä ja tuholaistorjunnassa. Blackie on hyvä hyppäämään korkeutta mutta saa nähdä onko taidot vähän ruosteessa, toivottavasti ei ja tuholaistorjunnassa Blackie on aina myös ihan kiihdyksissä että jos Blackie keskittyy ottamaan kaikki vieheet kiinni niin hyvin pärjätään. Abbie saakin tulla paikan päälle vain kattelemaan ja tutustuun muihin kivoihin koiriin ja ihmisiin

3.9.08

Viime viikolla alotettiin Abbien kanssa rengaslenkit jos vaikka joskus osallistutaan taakanvetoskaboihin?? Pientä alkukankeutta on lähdön kanssa, mutta sitten kun vauhtiin ollaan päästy niin loppu sujuu kuin itsestään. Takapakkia kylläkin tällä viikolla on tullut sateitten takia mutta eiköhän sieltä kuivakin ilma satu jollekin päivälle, ja sunnuntaina kuitenkin ollaan menossa treenaamaan vihtiin, pääsee Moccakin monen monen kuukauden tauon jälkeen koittamaan kuinka sitä taakkaa taas oikein vedettiinkään.;) Kyllähän meillä kotona pelit ja vehkeet on Moccaa ajatellen mutta en vaan saa itsestäni irti sitä kiinnostusta että treenattaisiin, jonnekin se mielenkiinto on kadonnut? Minne lie jäänyt...

27.8.08

Kesä taitaa olla loppunut (niinkuin sitä edes olisi ollut) ja syksy tekee tuloaan, ankeeta! Kylmät ilmat alkaa ja saa taas palella koko ajan. Eilen tuli laitettua Abbien koppiin "verho" ettei kopin sisälle tuule eikä lämpö karkaa sieltä heti pois, mutta kuten arvata saattaa niin sen modifoinnin jälkeenhän Abbie ei kopin sisälle jalallaan astunut! Menee taas hetkensä että neiti sinne päättää mennä, Abbie vierastaa aina kaikkea uutta mikä liittyy koirankoppiin.

Blackie, Mocca ja Max voi hyvin, karvat on hyvin kasvanut Mocan ja Blackien korviin ja Blackien turkki alkaa muutenkin taas näyttämään ihan siedettävältä, että kyllä niistä kaiken maailman öljyistä on ollut apua mitä ne päivittäin ruokansa joukossa on saanut. Max pitäisi viedä kohtapuoliin trimmaukseen ja se onkin tän vuoden puolella viimeinen trimmaus, saahan sitä talvella vähän enemmän sitä karvaa olla että tarkenee.

12.8.08

Lomat on pidetty ja tällä viikolla palattu takasin töihin, loppujen lopuksi niinkuin aina loma tuntuitosi lyhyeltä vaikka tällä kertaa lomailin peräti 6 viikkoa! Loma menikin mukavasti kotona pihahommia tehdessäja viime viikolla saatiin viimeinkin ulkovalot takapihalle valoa antamaan pimeisiin syysiltoihin. Kyllä nyt kelpaa.

Elvis on viimeinkin ruvennut syömään ökkiäisiä, jauhikset ja bambumadot tekee hyvin kauppansa, myös paistettu jauheliha on Elviksen suurta herkkua.

Blackie on ruvennut saamaan korviinsa takaisin karvat:) melkein kaikki karvat on kasvanut takaisin, vaikka luultiinkin ja lekurinkin mielipide oli että karvat ei enään takaisin tule mutta takasinpahan ne vaan tuli. Tiedä sitten onko noilla kaiken maailman öljyillä ollut oma vaikutuksensa mitä Blackie ja Mocca nyt saavat päivittäin ruokansa joukkoon? Ehkäpä. Mocca täytti viime viikolla kokonaiset 2 vuotta ja tänään onkin Abbien vuoro täyttää täysiä vuosia, 2 vuotta tulee neidillekin täyteen. Seuraavat synttärit onkin vasta marraskuussa Maxilla, vanha herra täyttää jo 5 vuotta (onpas se jo vanha) no kyllä se tossa vielä jokusen vuoden meidän seurana saa olla.

8.7.08

Elvis on ollut jo parin viikon ajan kotona ja täytyy sanoa että Elvis on varsinainen ujopiimä ;) mutta eiköhän se tästä ala lutviutumaan kun Elvistä tulee aina iltaisin käsiteltyä ja pidettyä sylissä. Tällä hetkellä Elviksen herkkua on kissan light raksut.. en tie minkä takia toukat sun muut ökkömönkiäiset ei ujopiimälle kelpaa? No ökkömönkiäisiä tulee tarjottua kuitenkin joka ilta piikkipallolle tai pikemminkin yöllä. Elvis heräilee yleensä vasta siinä 12 aikaan yöllä ellen ole sitä aikasemmin herätellyt, heräämisen jälkeen sitten mennäänkin juoksupyörään juoksenteleen ja sen jälkeen on hyvä mennä syömään ja juomaan.. ja eikun taas juoksenteleen juoksupyörään.

Lauantaina käytiin katsomassa kiihdytys kisoja alastarossa, mukavaa oli ja hyvä ilmakin oli tällä kertaa (muistona reissusta on palaneet jalat, kädet ja naama) varsinainen tenunokka mulla tällä hetkellä. :o)) Itse kisoista ei tullut napsittua kuvia kun ei tarpeeksi lähelle päästy katsomaan ja ihmisiäkin oli kuitenkin sen verran paljon tiellä etten lyhyenä ihmisenä mitään kuvia olisi edes saanutkaan.

Sunnuntaina sain viimeinkin istutettua kuusiaidan isän avustuksella, pieniähän noi taimet vielä on mutta kyllä ne siitä kasvamaan alkaa vuosien saatossa! Monta tuntiahan siinä meni mutta oli se sen arvoista, nyt sitten kovaa kastelua päivittäin ettei taimet kuivu ja sen myötä kuole.

Tykästyin ruusuliisan näköön ja päätin laitella niitä terassille ja vähän muuallekin, harmi vaan että ne ei taida kestää talvea. Pitää ens kesänä hommata sitten uudet ruusuliisat koristaan terassia ja pihaa.

25.6.08

Sadetta on piisannut parin viime viikon aikana enemmän kuin tarpeeksi, tylsää! Ei voi käydä ajelemassa eikä voi puuhastella oikein ulkonakaan mitään. Missä se kesä oikein viipyy?!?

Lauantaina on Toy Fox Terrier kennelin ja Senefi's Toy Fox Terrier kennelin yhteinen kennelpäivä vihdissä, sinne siis suuntaamme lauantaina :) Lauantaina saan myös Elviksen pitkän odotuksen jälkeen kotiin, jipii! Elviksen koti onkin odottanut jo sitä asukkiaan sinne.

Perjantaina Mocca ja Blackie menee ihotautilääkärille tutkimuksiin kun pojilta alkaa lähteä karvat korvista (Blackielta lähtenyt ajat sitten jo) mutta nyt alkaa Moccaltakin lähteä karvat, Blackielta on myös kaulalta lähtenyt jonkin verran karvoja pois.. Joten katsoin tarpeelliseksi ihotautilääkärillä käynnin, josko sieltä sitten selviäisi syy karvojen lähtemiseen, jos vaikka vielä joskus Blackie sais karvansa takaisin korviin? Tiedä tuota sitten kuinka mahtaa käydä.. Pysyykö korvat lopun elämää kaljuina vai ei?

30.5.08

Ihanaa kesä on täällä taas! Likalla alkaa kesäloma huomenna ja kevätjuhlien jälkeen se olisi lähdössä särkkään parin kaverinsa kanssa ihan vaan kolmistaan, apuva kun se kasvaa niin nopeesti! Toivottavasti likat osaa olla keskenänsä.

Ostin viikko sitte "uuden" pörpöttimenkin ja viimeinkin löysin sen hondan hornetin mitä oon etsiskellyt jo pidemmän aikaa ja vielä sen värinenkin kuin olen halunnutkin (keltainen), eikä ollut edes kallis. Nyt mun pitäisi saada myytyä vanha pörpötin äkkiä tieltä pois.. ei vaan oo noita ostajaehdokkaita ollut yhtään!? Toinen puoliskoni sai myytyä viikko takaperin sitten jammunsa ja sekin sai hommattua sen unelmapyöränsä X11:en mistä on jo vuoden verran jauhanut. Nyt oliskin viikonloppuna hienot ajeluilmat mutta kun en ole vielä sitä hornettia hakenut kotiin niin enhän mää taida pysyä ton ukon perässä enään ollenkaan.

18.5.08

Tänään käytiin katsomassa viimeinkin meidän uutta tulevaa eläinvauvaa Elvistä, Elvis on afrikkalainen kääpiösiili ja aivan ihana sellainen, pieni piipertäjä vasta joten kotiin tulemista Elvis saa odottaa jonkun viikon vielä.

Samalla reissulla saatiin myös Abbien uusi tosi hieno panta, kyllä nyt kelpaa neidin kulkea ulkosalla, vielä kun saadaan siihen lilan värinen talutushihna niin kaikki sopii sen jälkeen yks yhteen.

13.5.08

Viikonloppuna saatiin maalattua terassin kaiteet ja koirankopitkin sai uuden maalin pintaansa. Enään pitäisi terassin katoksesta ottaa mitat että siihen voi tilata uudet valokatteet.

Abbien kanssa tuli eilen käytyä taas pidemmällä ketjulenkillä, likka olikin lenkin jälkeen vähän väsynyt;) mikä oli ihan hyvä asia kun siltä sitä virtaa illalla oli jo vähän liikaakin. Tänään illalla jatketaan ketjuilua, jossain välissä pitäisi koittaa josko neiti suostuisi jo rengasta vetämään.. talvella sitä rengasta ainakin pelättiin.

8.5.08

Mocca ja Blackie saikin tänään vieraan :) Tuuli kävi katsomassa Blackiea ja Moccaa, Tuuli harkitsee ottavansa AKT:n ja sopivasti asutaan aika lähellä toisiamme, niin meille oli hyvä tulla tutustumaan koiriin.

Mocca vähän vierasti Tuulia ensin ja osoitti sen haukkumisen/kiljunnan ja murinan sekoituiksella, johtui osittain varmaan Tuulin pyörätuolista mutta aika äkkiä poika tottui siihen. Abbiehan meni heti omaan rauhalliseen tyyliinsä morjenstaan ja sotki siinä samalla Tuulin housutkin kun oltiin hetki sitten nurmikko leikattu, niin irtonurmeahan sen tassuista sitten heti tuli. Kaikki meni ihan hyvin vaikka pikkukäppänät hortoilikin vähän omia menojaan siinä ;) mutta kyllä kummatkin kerkesi sylissäkin jokusen tovin olemaan paijattavana, sitten kun Tuuli uskalsi jo vähän koskeakin poikia ;) sen verran luisevia noi käppänät tällä hetkellä että menee aikansa itse kullakin tottua siihen ja myös siihen ettei ne rikki mene. Toivottavasti pojat teki vaikutuksen ja ehkä Tuulilla on sitten joskus oma AKT kotona nurkissa pyörimässä.

Saas nähdä saadaanko me Tuuli vielä uudestaan vieraileen meillä?

7.5.08

Blackie ja Mocca kävi tänään lekurilla kontrollikäynnillä ja hyvältä näytti suussa, Moccalla oli suu hyvin parantunut, Blackiella ei kyllä ihan ollut toiveiden mukaan leuka parantunut hampaan poistosta vaan ikenen kohdalle on jäänyt kuoppa, lääkäri olisi toivonut että luuta olisi kasvanut enemmän siihen kohtaan (on muuten erittäin mukava ja hyvä lääkäri) mutta mutta.. eiköhän sitä luuta vielä kasva. Nyt täytyykin kuoppaa pitää puhtaana vielä jonkun aikaa, ja enköhän mää kohta uskalla hampaiden harjauksen yhteydessä hampaattoman kohdankin harjata. ;)

6.5.08

Dodii eilen tuli haettua maalia terassin tolppiin ja tietysti punaista maalia tuli ostettua koirankoppeihin. Tarkoitus olisi kopit maalata tän viikon aikana kun ilmatkin on vähän viilentyneet niin koirat saa oleilla sisällä, eihän maalaamisesta tuu mitään jos ne ulkosalla on.. Koirat olis vaan sen jälkeen ihan punaisia kun ne nojailee/makoilee kopin kyljessä ;)

1.5.2008

Ihanaa viimeinkin keittiö on uusiutunut :o) Vielä puuttuu yksi lokerikko tai oikeestaan lokerikko mikä oli tulossa ei sopinutkaan paikoilleen joten siitä tehtiin uusi tilaus ja yksi peitelevy myös puuttui keittiö osista, mutta tilauksessa kuitenkin ovat niin eiköhän ne sieltä ala jossain välissä tulemaan.

köksä
kyökki
kyökki
kyökki

25.4.2008

Lämpimät ilmat senkun vaan jatkuu, mukavaa kun kesä tekee tuloaan :) Vaikka en oikein vielä jaksa uskoa että ilmat pysyvät tälläisinä kuin ne nyt viime päivien aikana on ollut.

Tänään pitäisi käydä ostamassa multaa valmiiksi kun uudet kukat saapuvat hetkenä minä hyvänsä, ja ehkä se grillikausikin avataan tän viikonlopun aikana? Nam Nam!

24.4.2008

Kevään ensimmäinen flunssakin sitten pääsi kivasti yllättämään! Olo on tosi kiva, no ei parane valittaa.

Koirien aitauskin varmaan valmistunee tänään? Pääsee koirat oleskeleen auringon lämpöön ja Abbie saa seuraa ulos. Maalia pitäisi vielä jossain vaiheessa käydä ostamassa että saa koirankopit maalattua.

koirankoppi aitaus

Ja tälläistä me saatiin sitten tänään vihdosta ja viimein valmiiksi. Maalia vielä kumpaankin koirankoppiin niin valmista on.

21.4.2008

Muutto onkin sitten tehty, ihanaa :) Kaikki tavarat ei vielä paikoilleen ole löytänyt mutta kaikki aikanaan.

Blackie ja Mocca menee huomenna hammaslääkäriin hampaiden poistoon, Mocalle oli jäänyt yksi maitohammas vielä etuhampaitten taakse piiloon, joten se poistetaan. Blackieltä lähteekin sitten pari hammasta kokonaan pois, alakulmahammas on kasvanut pojalla väärin ja se on nyt poistettava koska se on tehnyt kuopan sen kitalakeen ja sitten otetaan yksi etuhammas yläkulmurin vierestä pois kun kaikki ruoka sun muu töhnä jää ikävästi hampaiden väliin jumiin.

16.4.2008

Nyt kyllä täytyy sanoa että muuttaminen on ihan liian rasittavaa hommaa, pahin on lauantaina edessä! Huonekalujen ja kaiken muun lopun kaman vieminen uuteen paikkaan, huh huh. Ja jonkun pitää vielä tavaratkin laittaa paikoilleen.. Apua! No mut ihanaa kuitenkin on päästä uuteen kotiin ja kun keittiökin tullaan tekemään joko ens viikolla tai sitten kahden viikon päästä, nyt onkin vähän ongelmana se mihin laitan kaikki astiat kun tohon keittiöön ei voi laittaa kun se ei ole valmis.. No hätä keinot keksii.

Ihanaa meille on tulossa lisää perheenjäseniä tuolta eläinpuolelta mutta siitä sitten enemmän kun oon saanut uudesta ihanasta tulokkaasta kuvia :)

9.4.2008

Kovin on ollut vetistä keliä viime päivien aikana, mutta hyvää se vaan tekee.. Loputkin lumet lähtee kokonaan pois ja pölyt pyyhkiytyy myös tieltä pois, sitä pölyä meinaan täällä on!

Kevätkinkeritkin olisi ihan kohta mutta ikävä kyllä me ei nyt kinkereille tänä vuonna sitten päästäkään :( Sattuu olemaan tuo muuttaminen uuteen kotiin juuri sinä viikonloppuna kun kinkerit on, mutta onhan näitä tapahtumia vielä tänä vuonna kuitenkin ihan kiitettävästi mihin sitten ainakin päästään lähtemään mukaan.

Tuli eilen tilattua uudet perennatkin jotka sitten saapuukin joskus touko/kesäkuun aikana. Pääsee taas kukkia istutteleen :)

26.3.2008

Koirat on tullu takasin kotiin ja kaikki menee taas samaa rataa kuin ennenkin. Abbie syö lunta aina ulkoillessa ja hörppis kaiken veden minkä vaan sais, mutta pakko säännöstellä taas veden kanssa, muuten kämppä olis täynnä Abbien pissaa!

Remontti alkaa olemaan meidän kohdalta melkein loppusuoralla, vielä pitäisi varaston seinät ja katto laittaa kuntoon. Sitten ei muuta kuin odotellaan että ulkopuoliset hoitaa kaiken muun kuntoon, keittiön, lattian ja sähköpuolen. Sen jälkeen kun lattia on kunnossa niin me voidaankin ruveta jo raijaamaan tavaroita taloon.

22.3.2008

Huh Huh! Sanoisinko että remontin tekeminen on todella työlästä ja rasittavaa puuhaa, koko tää viikko on tullut aamusta iltamyöhään tehtyä remonttia. Nyt alkaa näyttämään kohtuu valmiilta. Enään pitää odottaa että lattia tullaan hiomaan ja sähkömies tulee laittamaan sähköt kuntoon. Sen jälkeen voikin laittaa jalkalistat paikoilleen ja viiden viikon päästä pitäisi tulla uusi keittiökin! Onneksi ennen keittiöremonttia voi jo ruveta muuttokuormia viemään uuteen kotiin :o)

Abbie, Blackie ja Moccakin haetaan huomenna kotiin :o) Pojat ja tyttö on tainnut päästä vähän liian hyville ruuille Jonnan ja Paulin luona, että pojat ainakin taitaa heti joutua dieetille kun kotio pääsevät takaisin ;)

Kevätkinkeritkin olisi ensi kuussa vihdissä, toivottavasti päästään poikien ja Abbien kanssa kinkeröimään :)

18.3.2008

Kyllä on ollut hiljaista kun suurin osa koirista on hoidossa, ei ole aamusta iltaan mitään häsäämistä koirien suhteen. Kyllä yhden koiran kanssa vaan on niin helppo olla ;) No sunnuntaina tulee loputkin koirat taas kotiin häsäämään ja meuhkaamaan. Hyvästi rauha :o)) Kunhan tää remontti ja muutto saadaan tästä alta joskus pois niin sitten alkaa taas helpottamaan.

15.3.2008

Eilen päästiin aloittamaan omakotitalon remonttia, aloitettiin likan huoneesta ja irrotettiin vanhat tapetit pois, siinä aikaa venähtikin kiitettävästi monta tuntia. Oli todella tiukasti tapetti kiinni! Puolille öinhän siinä sitten meni, kova oli homma mutta tulipahan tehtyä. Toivottavasti muista huoneista tapetti lähtee helpommin irti. Tänään pitäisi sitten aloittaa likan huoneen maalaaminen, kattoon valkonen maali kun vanhan maalin läpi paistaa tummaa.. aika epätasasesti joku on aikoinaan sen maalannut. Sen jälkeen vuorossa onkin seinät, jotka maalataan punaiseksi ja sabluunalla jotain kuvioita myös. Saas nähdä saako tänään kokonaan valmiiksi vai pitääkö jatkaa maanantaina? Huomenna ei aikaa ole kun koirat viedään Vihtiin.

Keittiöliikkeestä tullaan maanantaina tekeen suunnitelmia. Voin kyllä sanoa että keittiö oli vielä kamalammassa kunnossa kuin muistin!! Rahaa palaa siihen kiitettävän paljon. Nyt kun talo on melkein tyhjä edellisen asukin kamoista niin nyt näkyy sitten ne kaikki virheet mitä ei silloin näkynyt kun huonekalut oli paikoillaan. Että enemmän tulee oleen rempattavaa kuin kuvittelin, no tässähän tämä hiihtoloma menee remonttia tehdessä.

12.3.2008

Juuri kun kerkesin hehkuttamaan että kevät tekee kovasti tuloaan, niin eiköhän sitä ole sitten heti luvattu loppuviikoksi räkäklimppejä taivaalta (räntää), ei hyvä ollenkaan. Lumet kerkesi sulaan jo jalkakäytäviltä ja etupihalta kokonaan pois ja nyt sitä on tulossa sitten uudestaan. No ainakin siippa kerkesi eilen ottamaan motskarin talviteloilta pois ja käydä vähän cruisailemassa. Mää taidan suosilla odottaa lämpimimpiä kelejä ennen kuin otan omani talviteloilta pois.

Abbie, Blackie & Mocca lähteekin sunnuntaina Vihtiin Jonnan & Paulin hellään huomaan viikoksi. Aah sitä ihanuutta kun on vain yksi nelijalkanen karvaturilas jaloissa pyörimässä remontin keskellä :) Päätettiin että Max saa jäädä kotiin meidän kanssa ja muut lähtevät hoitoon tieltä pois. Saa Max nyt ainakin olla keskipisteenä viikon ajan.

11.3.2008

No niin otetaanpas tämäkin taas pitkästä aikaa käyttöön. Kevät tekee kohisten tuloaan talven jälkeen, ihanaa :) Talvi ei kyllä mikään kummoinen ollut, mutta se sopii oikein hyvin mulle, talvi ei mun lempivuoden aikani muutenkaan ole.

Kohta alkaa olemaan tämän vuoden toinen tapahtumakin edessä, mutta yllätys yllätys en ole treenannut koiria vieläkään viime vuoden jälkeen ollenkaan. Tästä tulikin yllättävän pitkä tauko treenaamisen suhteen vaikka tarkotus oli pitää muutaman kuukauden paussi vaan, no se tauko on venynyt jo 5 kuukaudeksi. Eipä tässä kai mikään kiire treenauksen suhteen ole, treenataan kun keritään vai olisiko osuvampi sana kun jaksetaan/huvittaa.

Täytyy nyt pistää "uusi" talo ensin muuttokuntoon ja katsotaan sen jälkeen sitten muita juttuja. Ens viikolla onneksi pääsee remonttia alottamaan, sitäkin päivää on tullut odotettua kuin kuuta nousevaa ;) aivan mahtavaa sitten kun talo on kunnossa ja pääsee raijaamaan sinne huonekalut sun muut.

© Katja Kokki 2010 | Valid HTML & CSS