Kuulumiset 2009
30.12.2009
Joulu on vietetty ja kaikki oli vissiin olleet hyvin kilttejä kun pukki oli muistanut hyvin niin ihmisiä kuin eläimiäkin.
Tämän vuoden viimeisiä päiviä viedään ihan kohisten :) huomenna illalla alkaa pauke ja Blackie ja Max saavat viettää taas yhden päivän vuodessa kauhun sekavin tuntein! Toisaalta Blackie menee huomenna hampaiden puhdistukseen ja hyvällä säkällä Blackie on tokkurassa koko huomisen päivän ja illan?? Tietysti sitä voisi kysyä lääkäriltä olisiko mitään rauhoittavaa pilleriä noille kahdelle koiralle mitä niille voisi antaa? Seuraavakksi olisi sitten Moccan vuoro päästä hammasremonttiin, kallista hommaa omistaa neljä koiraa! No onneksi Abbiella purukalusto on todella hyvässä kunnossa ja Maxiltakin puhdistettiin keväällä hampaat ja ne on pysynyt vielä hyvässä kunnossa, eli kun Mocca pääsee hammasputsaukseen niin sitten ei tarvitse ketään viedä ainakaan vuoteen tai kahteen.
Kaikki gerbiilitkin voi hyvin ja paksusti, kukaan pennuista ei menehtynyt naksutautiin vaikka yhdessä välissä se oli kahdella jo aika pahana.
Erittäin hyvää Uutta Vuotta kaikille!
30.11.2009
Lauantaina olimme Blackien ja Moccan kanssa Helsingissä kääpiökemuissa kemuilemassa ja kilpailemassa. Blackie toikin kotiin muutaman pokaalin ja mitalin ja paljon ruokaa ja muita herkkuja sekä leluja :) Blackie voitti korkeushypyn ja oli leikkimielisen muotonäyttelyn paras uros sekä koko näyttelyn paras ja voittihan se rivakalla toiminnallaan myös nopeusjuoksunkin :) Palkkioksi Blackie saikin sitten kotona ison kasan kaikenmaailman herkkuja ja kyllähän ne muutkin nelijalkaiset saivat herkkuja. Kääpiökemupäivä oli erittäin mukava ja onnistunut tapahtuma.
23.11.2009
Abbie on nyt vajaan parin viikon ajan saanut minirin tippoja ja ne on alkanut vaikuttamaan halutulla tavalla. Eli toisin sanoen vesikupista ei juodakaan kaikkea vettä samalla hotkaisulla pois vaan vähän kerrallaan ja loput vedet saa jäädä kuppiin odottamaan seuraavaa juomista, todella hienoa! Täytyy vain toivoa että se on juuri noiden minirin tippojen ansiota? Abbie on myöskin valeraskaana tällä hetkellä ja sen kyllä huomaa! Toivotaan että menee ohi pikimmiten.
17.11.2009
Pitkästä aikaa taas vähän kuulumisia.
Syksy on tullut ja ensimmäiset lumetkin oli reilun viikon ajan ja nytten kaikki lumi on taas sulanut pois, oikeastaan ihan hyvä, vielä olisi parempi jos voisi nukkua tämän syksyn ja talven pois ja herätä vasta sitten kun alkaa kevät.
Koirat voi hyvin ja kaikki onkin lihotuskuurilla talven varalle. Abbien kanssa ollaan taas kerran tai sanotaanko uudestaan menty lääkäriin tutkimuksiin koska tuo tajuton veden juonti ei ole loppunut ja heti kun se ensilumikin maahan tuli niin luntahan se rohmusi taas viimeistä päivää! Tutkimukset on tehty ja vesipaastolla oltiin menneenä perjantaina ja niinhän siinä kävi että vika ei ollut korvien välissä vaan neidillä on diabetes insipidus (ei liity mitenkään sokeritautiin) toiselta nimeltään vesitystauti, enemmän tietoa aiheesta löytyy tuolta sivulta Diabetes insipidus Joten nyt Abbie saa aamuin ja illoin minirin tippoja silmään minkä pitäisi vähentää sitä tajutonta juomista.
Meillä on myös uusia gerbiilejä :) Rosa synnytti reilut neljä viikkoa sitten 4 pientä nakkia, 3 tyttöä ja yhden pojan. Gerbuvauvojen kasvua on ollut ihana seurata, joka päivä ne näyttää aivan erilaiselta. Rosa on ollut erittäin hyvä äiti, pennut on hoidettu todella mallikkaasti. Viimeinkin Rosa sai seuraa ja näyttää nauttivan myös siitä ettei tarvitse enään olla yksin. Poika minkä ristin Napa:ksi siirtyy Hemin, Hupsin ja Zopinoxin seuraksi kuuden viikon iässä eli ihan tässä vajaan parin viikon päästä.
10.9.2009
Syksy näköjään tekee tuloansa ikävä kyllä! Kyllä kesä saisi olla aina, syksy on aina niin ankeeta aikaa kuten myös talvi.. Sataa vettä ja lunta ja on kylmä ja loskaista/kuraista!
Kohta onkin 2-päiväinen EXPO tapahtuma Vihdin suunnassa ja sinne olen lähdössä Moccan ja Blackien kanssa, onneksi ystäväni Emma lupasi majoittaa meidät yöksi niin pystytään sitten osallistumaan kummankin päivän kisoihin :-) Vähän "jännittää" nähdä mitä pojat osaa vai osaako ne enään mitään? Moccan kanssa kun ei ole viimeisen kahden vuoden aikana tullut treenattua taakanvetoa kuin ehkä 3-4 kertaa.. Joo joo tiedän olen laiska eikä suoraan sanottuna ole ollut minkäänlaista kiinnostusta edes treenatakaan, ja sen kyllä näkee Moccasta! No katsotaan josko ennen kisoja olisi edes jonkinmoinen kiinnostus treenata, olisihan se ihan mukavaa että Mocca kisoissa vetäisi taakkaa eikä vaan jököttäisi paikoillaan.. No sen näemme sitten enskuun puolella miten käy.
14.8.2009
Niinhän siinä sitten kävi että Rosan totutus ei onnistunut minkään lauman kanssa, jotenka Rosa asustelee nyt ihan yksisteen. Gerbiilejä kuitenkin tuli lisää.. ei kylläkään gerbutyttöjä sattuneesta syystä. Kolme grey agouti poikaa tuli, kaksi pientä vaavia ja yksi vähän isompi vaavi :) veikeitä otuksia.
Kesä näyttäisi toistaiseksi olevan ohitse, lämpimiä ilmoja kyllä vielä saisi tulla, mutta eihän tuota tiedä vaikka lämpöset kelit tulisikin vielä hetkeksi takaisin??
Mocca ja Abbie vietti synttäreitä tässä kuussa, kumpaisellekin ikää tuli 3v. Seuraavaksi synttäreitä viettääkin Max, nopeesti se aika vaan kuluu kun herralle ikää tulee jo peräti 6 vuotta ja samanlainen hörhö se on kuin on aina ollut :-).
19.7.2009
Rosan (uusin gerbu) totutus ei mennyt ihan niin hyvin kuin piti joten huomenna tyttö lähtee tähän meidän lähelle kasvattajalle totutukseen mistä pitäisi tulla kaksi gerbutyttöä vielä lisää.. Jos totutus siis menee hyvin?
4.7.2009
Moccan lemmenloma ei mennyt ihan odotetusti joten Mocculi tulikin kotiin saman illan aikana. Mutta ei reissu kuitenkaan ihan hukkaan mennyt, Emma kilttinä :-) kuskasi mua pitkin Vantaata lemmikkieläinkaupoissa ja löysinpäs minä sieltä kotiin tuomisiksi yhden tyttö gerbiilin lisää :-)
Pauli rakensi terraarioon väliseinän (toimii hyvin) että olemassa olevat gerbut ja uusi gerbu saavat rauhassa totuttautua toisiinsa, näillä eväillä mennään ainakin vähintään viikko.. Välillä tytöt saavat vaihtaa puolia että pääsevät haistelemaan uuden tulokkaan hajuja ja uusi tulokas pääsee haistelemaan vanhojen asukkaiden hajuja. Täytyy pitää peukut pystyssä että kaikki menee hyvin ja jonkin ajan kuluttua saisi ottaa väliseinän pois ja kaikki pystyisi olemaan sulassa sovussa.
2.7.2009
Mocca on tulevana viikonloppuna lähdössä muutamaksi päiväksi lemmenlomalle ja samalla jää Jonnalle hoitoon, saa nähdä tuleeko lemmiskelystä yhtään mitään??
Tämä päivä onkin tämän viikon toistaiseksi viimeinen hellepäivä, sen jälkeen ilmojen pitäisi viilentyä.... toivottavasti ei kuitenkaan pitkäksi aikaa.
1.7.2009
Juhannuksen jälkeen alkoi todella upeat kesäiset kelit :o) juuri sopivasti kun kesälomakin alkoi heti juhannuksen jälkeen. Etupihalta tuli irrotettua ensimmäisen lomapäivän kunniaksi pihakiveys, kivet menee kyllä takaisin mutta oikein! Kiveys oli toisin sanoen päin honkkelia asennettu ja pohjatyöt tehty huonosti joten nyt tässä odotellaan että reunakivet saapuisi noudettavaksi jotta pääsisi jatkamaan hommaa.
Koirille ostin aitaukseen altaan kun on ollut todella paahtavat ilmat ja ajattelin että josko ne sinne ihan itse vaapaaehtoisesti pulahtaisi (ei ainakaan vielä ole menneet) eli olen nostanut niitä sinne, ostin myös muutaman kylpyankan altaan mukana ja koirat tykkäsi niinkin paljon että kaikki ankat piti hajottaa saman tien ;-) no ei ne reiät niissä yhtään haittaa, ei ainakaan Moccaa, Mocca osaa hienosti sukeltaa ankan altaan pohjasta.:o)
Jasminkin on ollut reissussa jo vajaan viikon ja reilun viikon päästä neiti varmaankin jo kotiutuu, sitten onkin puuhamaan vuoro... Toivottavasti kelit vaan pysyvät kesäisinä.
1.6.2009
Kylläpä viikonloppuna oli upeat ilmat! Tuli laitettua lisää kukkia eilisessä helteessä, ja samalla tuli poltettua olkapäät ja hartiatkin ;)
Meillä on kolme uutta lemmikkiäkin, kolme ihanaa gerbutyttöä tuli ihastuttamaan taloa :)
22.5.2009
Viikonloppuna onkin edessä Elviksen kylvetystä ja aitauksen siivoomista sekä piikkipallon tavaroitten laittamista valmiiksi uutta kotia varten. Sunnuntaina on myös lapsosella balettinäytös ja viikon päästä sillä alkaakin jo pitkä kesäloma. Kyllä aika vaan nopeasti menee kun syksyllä neiti menee jo viidennelle luokalle :) Juhannukseenkaan ei ole enään montaa viikkoa ja jussin jälkeen alkaakin mun kesälomani. Ja se loma kestääkin siihen asti kunnes likalla alkaa koulu, kivaa :)
18.5.2009
Viikonlopun kesäisissä ilmoissa tuli kasattua kasvihuone ja tehtyä pohjatyöt kasvihuoneelle. Kyllä nyt kelpaa kylvää vihanneksia ja kaikenmaailman yrttejä uudessa kasvihuoneessa:0).
6.5.2009
Kevät on viimeinkin tullut vai sanoisinko että on ollut jo kesäisiä ilmoja :o) Pihaa on tullut laitettua kuntoon ja pari puutakin on istutettu, omenapuut alkavat ihan hetkenä minä hyvänsä kukkimaan :o) Kasvihuoneessakin alkaa jo tapahtumaan: tillit, persiljat, porkkanat sun muut alkaa jo nousemaan- Tomaatit ikävä kyllä nuupahti, kun lämpötila oli noussut yli 40 asteen... eli pitänee ostaa puutarhakaupasta uudet tomaatin taimet kasvamaan (oppia ikä kaikki).
Tänään Blackie täyttää 4 vuotta ja sen kunniaksi tänään mennäänkin uusimaan rokotukset. Ehkä poika odotti vähän parempaa synttärilahjaa, mutta aina ei voi voittaa ;o) Siiliherra Elvis on myös löytänyt itselleen uuden kodin Helsingistä, jonne pääsee tämän kuun lopussa muuttamaan.
Max kävi eilen trimmauksessa ja nyt karvaturilas on kesäkunnossa. Joka kerta trimmauksen jälkeen Maxin aluskarva on aina vaan vaaleampi, mikä on sinänsä aika erikoista, koska herran karva muuten on todella tummaa ja tummuu vaan koko ajan lisää.
7.4.2009
Koirat on päässeet sisälle odottamaan kevään tuloa, toisin sanoen odottamaan takapihan kuivumista. Takapiha on tällä hetkellä rauhotettu alue niin ihmisiltä kuin koirilta. Lumi on melkein kokonaan sieltä jo sulanut, mutta piha on yhtä vetistä maastoa, ja en halua pilata hyvää pihaa kokonaan. Kunhan nurmi on sula ja kuivunut, pitää se kalkita erittäin hyvin ja jos vielä jostain löytyisi ilmastointikengät niin saisi nurmikon rei'itettyä. Alkaa sen verran jo sammalta ilmestymään, että happireiät pitää saada.
Huomenna Max pääseekin hammaslääkäriin hampaitten puhdistukseen.
1.4.2009
Huhtikuu on alussa ja kevättä ilmassa :) Että eiköhän sitä pääse kuukauden päästä jo uutta kukkapenkkiä perustamaan ja kasvimaata siirtämään parempaan paikkaan.
Max menee vihdosta ja viimein ensiviikolla hammaskiven poistoon. Sitten onkin kaikkien koirien purukalusto kunnossa. Vielä kun löytyisi joku hengitysraikastin Maxille, Moccalle ja Blackielle, sen verran karut on hajut poikien suussa! Hampaitten pesukaan ei poista sitä kaatopaikan hajua mikä sieltä tulee ;) Toista Abbiella, tytöllä, on niin valkoiset hampaat kuin vaan voi olla eikä hammaskivestä ole tietoakaan, eikä hengityskään haise pahalle ollenkaan ja siitä saamme kiittää osittaista barffausta.
11.3.2009
Kevät näköjään viivyttelee taas tuloaan. Viime sunnuntaina oli todella upea kevätsää ja maanantaina oli pettymys iso, kun maa oli peittynyt taas lumesta - juuri kun piha oli sulanut ja jäitä saatu kilkutettua pois. No toivon mukaan se kevät pian tulee ihan oikeasti. Kirsikkatomaatit on lähteneet hyvin kasvamaan, mullan alta jo tunkee esiin pieniä versoja :) Loppujen lopuksi aika nopeasti ne sieltä esille puski, kun vasta viime perjantaina tuli ne istutettua.
Koirat voi paksusti ja heti kun vaan on mahdollista niin Moccalla alkaa dieetti. Pojalle on tullut aika hyvin painoa lisää talven aikana, mutta talvella sitä rasvakerrosta saakin olla enemmän.
Lauantaina matkaamme Abbien ja Moccan kanssa pulkkariehaan Helsinkiin tapaamaan ystäviä ja muita koiria. Eli mukava päivä odotettavissa.
27.2.2009
Tänään käytiin Jasminin kanssa Vihdissä hakemassa Abbielle uusi todella hieno vaaleanpunainen häkki sekä luita. Samalla reissulla käytiin myös Jonnan kanssa Pentikin tehtaanmyymälässä, mistä lähtikin mukaan kotiin jokunen sisustusjuttu :) Kotiin päästiin lähteen vähän myöhemmin mitä olin ajatellut, mutta väliäkö tuolla, kun reissu oli muuten niin mukava :) Kotimatkalla piti tietysti vielä poiketa Ideaparkissa lahja- ja sisustuspussukassa, josta lähti myös mukaan kaikkea kivaa kotiin :) (Yullut tällä viikolla käytyä siellä useammin kuin kerran jo.)
Kotona olikin sitten kiva purkaa pusseja ja kattella mitä kaikkea matkalta taas oli mukaan lähtenyt. Koirien huoneessa vaihtuikin sitten järjestys, kun Abbien uusi häkki oli edellistä häkkiä isompi (huomattavasti isompi) ja Emman tekemä hieno makuupatja onkin kuin hyttysen*aska siellä ihan suoraan sanottuna..
Parin viikon päästä onkin sitten pulkkarieha edessä ja sille reissulle pääsee Mocca ja Abbie vaan mukaan. Loput koirat saa jäädä kotiin köllimään.
17.2.2009
Kylmiä ilmoja on pidellyt viime päivinä! No parempi se kuin vesikelit, vaikka kevättä ja kesää tässä odotellaan tohinalla, saisi tulla pian. Sormet syyhyten odotan, että pääsee kukkia ja kasvimaata laittamaan kuntoon.
Ystävänpäivät on vietetty ja nyt odotetaan laskiaista, pääsee laskiaispullia tekemään. Laskiaissunnuntaina lähdetään käymään Vihdissä, vihdoinkin se kauan odotettu vaaleanpunainen häkki on valmistunut :)
Ensi kuussa sitten olisikin pulkkariehan aika, pääsee katsomaan uusia ja vanhoja koiruuksia.
2.2.2009
Saatiin viimeinkin viikonloppuna maalattua aulan seinät. Tuli maalattua tapetin päälle ja jälki on hyvää, ei uskoisi että alla on tapetit. Nyt sitä lottovoittoa odotellessa että pääsisi kylppärin remppaamaan ;)
25.1.2009
Kyllä mua nyt harmittaa ja todella paljon. Ystävälleni Jonnalle on syntynyt black & white amerikankääpiöterrieri-pentuja, ja haaveissani on ollut, että joskus vielä sen värinenkin tulisi taloon. Ja nyt kun niitä sitten on syntynyt niin mulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta ottaa sitä. Pitää kyllä sanoa, että ketuttaa todella paljon! Se kun on väriltänsä niin harvinainen, että ei ole mitenkään varmaa että black & white pentuja enää syntyy.
22.1.2009
Lunta on satanut eilisestä illasta asti kiitettävän paljon - ja meinaan, että todella paljon on lunta tuprutellut! Tänä talvena ei olekaan ollut lunta näin paljon.
Myyräongelmakin alkaa olemaan vähenemään päin, loukut on tehneet asiansa.
6.1.2009
Nyt se on sitten todistettu, että tuholaiset saavat meillä kyytiä! Mocca nappasi tänään ensimmäisen myyränsä ja vieläpä meidän olohuoneesta. Myyryläinen tuli olkkarin puolelle takaoven karmien kautta.. Jäänyt listojen laittaminen vähän vaiheeseen niin myyrät pääsevät hyvin karmeihin villaa pureskeleen ja siinä samalla ne pääsee myös tutustumaan olohuoneen puolelle. Tosin hengissä ne ei kauan pysy, kun Mocca pitää huolen siitä. Myyrä kerkesi puremaan Moccaa nenästä, mutta ei siihen mitään isompaa jälkeä tullut, vähän vaan valui verta, ei sen kummempaa.










