Abbie

Abbie on syntynyt 12.8.2006
Abbie on luonteeltansa aika rauhallinen ja todella lempeä leidi. Kaunis ja vaatimaton Abbie on ottanut oman paikkansa meidän turilaiden joukossa.
Abbie on tullut meille nuorena "aikuisena". Päätin aikoinani, että yhtäkään pentua ei enää meidän talouteen tule, vaan seuraavan pitää olla niin sanotusti aikuinen.
Abbie onkin ainut tyttökoira, ja on kyllä saanut huomata olevansa tyttö! Mutta kaikinpuolin kaikki on lähtenyt todella hyvin rullaamaan eteenpäin. Pojat on hyväksyneet Abbien joukkoon mukaan ja Abbie on hyväksynyt pojat.
Abbie on kotiutunut erittäin hyvin. Pientä alkukankeutta oli, tai lähinnä ongelmana oli pitkän aikaa sisälle pissaaminen ja myös sen kakkoshädän tekeminen sekä aivan älytön veden juominen. Onneksi noi ärsyttävät tavat on jääneet pois. Vettä neiti vielä litkii kiitettävästi, mutta on kuitenkin jättänyt sen ähkyyn vetämisen vähemmälle.
Abbien mielettömään vedenjuontiin on viimeinkin löytynyt syy. Lääkärissä kun olemme rampanneet kaikenmaailman kokeissa niin viimeinkin vuosi sitten se syykin löytyi, onneksi! Hermot oli jo mennä ihan totaalisesti, niin pahaksi veden juonti meni ja neiti pääsi myös laihtumaan luurangoksi. Abbie sairastaa diabetes insipidusta eli suomennettuna vesitystautia, hoitona tähän Abbie saa loppuelämänsä minirin tippoja pari kertaa päivässä. Minirin tipat ovat oikeasti tarkoitettu ihmisille (eläimille kun näitä ei ole) ja ne ovat nenätippoja, mutta Abbie saa tipat silmiinsä. Lisätietoa vesitystaudista on oheisessa linkissä Vesitystauti